Veikkausliiga

Veikkausliiga on miesten jalkapalloilun korkein sarjataso Suomessa. Sen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu sen seurojen, niiden pelaajien sekä lajin toimintaedellytysten kehittäminen ja arvomaailman esiintuominen. Veikkausliigan organisaatio perustettiin vuonna 1989 ja ensimmäinen kausi pelattiin jo seuraavana kesänä.

Veikkausliigan historia

Vuosina 1930-1989 Veikkausliiga kantoi nimeä Mestaruussarja. Tarkemmin sanottuna se oli vielä 1930-1935 nimeltään A-sarja tai Suomen sarja ja vuosina 1980-1989 SM-sarja. Vuonna 1990 SM-sarjan korvasi Futisliiga, joka on vuodesta 1992 toiminut nimellä Veikkausliiga. Nimi tulee sen pääyhteistyökumppanin, Veikkauksen mukaan.

Vuosina 1908-1928 mestaruus ratkaistiin cup-muotoisella kilpailulla, kun taas 1930-luvulta lähtien Suomen mestaruutta on pelattu sarjamuotoisesti. Vuonna 1990 paremmuus ratkaistiin pudotuspeleillä, joihin pääsi mukaan kahdeksan joukkuetta. Myöhemmin tämän jälkeen joukkueet on jaettu ylempään ja alempaan sarjaan, joissa lopulliset sijoitukset on ratkaistu. Useimmiten on kuitenkin pelattu pelkkä runkosarja.

Joukkuemäärä on myös vaihdellut Veikkausliigassa vuosien saatossa. Alun perin seuroja on ollut 12, mutta pienimmillään niitä on ollut 10 ja suurimmillaan 14. Vuosina 1990-2014 Veikkausliigassa on pelannut yhteensä 38 eri seuraa ja niistä ainoastaan HJK on ollut mukana jokaisena kautena.

Sarjajärjestelmä

Tänä päivänä Veikkausliigaan osallistuu 12 joukkuetta. Sen kausi alkaa huhtikuussa ja päättyy lokakuussa. Kausi pelataan kolmikertaisena sarjana, mikä tarkoittaa sitä, että joukkueet kohtaavat toisensa kolmesti. Jokainen tiimi pelaa kauden aikana siis 33 ottelua, joista noin puolet (16 tai 17) on kotiotteluita ja puolet vierasotteluita. Viime kauden kuusi parasta saavat yhden kotiottelun enemmän ja yhteensä koko kauden aikana pelataan 198 ottelua.

Voitoista jaetaan kolme pistettä ja tasapelistä joukkue saa yhden pisteen. Mikäli kauden päättyessä on tasatilanne, voittaja ratkaistaan maalierolla, mikä tarkoittaa tehtyjen ja päästettyjen maalien erotusta. Mikäli maaliero on sama, maalien määrä ratkaisee.

Liigan viimeinen eli 12. joukkue tippuu Ykköseen ja päinvastoin Ykkösen paras nousee Veikkausliigaan. Ylemmän sarjan toiseksi viimeinen joukkue pelaa Ykkösen toiseksi parasta joukkuetta vastaan ja näiden voittaja pääsee seuraavalla kaudella Veikkausliigaan.

Veikkausliigan voittaja osallistuu seuraavalla kaudella UEFA:n Mestareiden liigaan ja toiseksi sekä kolmanneksi tullut joukkue osallistuu UEFA:n Euroopan liigaan.

Hallinto

Veikkausliigan keskeisimmät asiat, kuten otteluohjelma ja yhteistyökumppanit, päätetään yhdessä hallituksessa. Lisäksi heille kuuluvat markkinointi- ja televisiosopimukset. Hallitukseen kuuluu yksi jäsen kustakin seurasta. Vuoden 2017 huhtikuuhun asti hallituksen puheenjohtajana toimi Lasse Lehtinen, joka oli virassaan kuusi ja puoli vuotta. Tämän jälkeen hänen tilalleen nimitettiin Matti Apunen.

Tilastoja

Olemme koostaneet listan, jossa näkyvät joukkueiden ja henkilökohtaiset ennätykset Veikkausliigalta ja sitä edeltäneeltä SM-sarjalta.

  • Eniten tehtyjä maaleja yhdellä kaudella: HJK, 86 kappaletta vuonna 2011
  • Eniten päästettyjä maaleja yhdellä kaudella: Reipas, 118 kappaletta vuonna 1991
  • Eniten voittoja yhdellä kaudella: HJK, 26 voittoa vuonna 2011
  • Eniten tappioita yhdellä kaudella: Reipas, 29 tappiota vuonna 1991
  • Eniten pelattuja kausia Veikkausliigassa: Toni Huttunen, 18 kautta vuosina 1992-2009 ja Rami Hakanpää, 18 kautta vuosina 1994-2013
  • Eniten maaleja yhdellä kaudella: Matti Sundelin, 30 maalia vuonna 1960
  • Eniten maaleja Veikkausliigassa: Valeri Popovitsh, 166 maalia vuosina 1993-2009
  • Nuorin pelaaja: Matias Ojala, 15 vuoden ja 165 päivän ikäisenä vuonna 2010

Palkinnot

Veikkausliigan koko olemassa olon aikana mestaruuksia on voitettu yhteensä 27 kertaa. Vuodesta 1990 lähtien mestaruuspatsas on ollut eniten HJK:n hallussa, seuran pitäen kiinni 11 mestaruudesta. Mestaruuspatsas onkin varmasti jokaiselle jalkapallon ystävälle tuttu ja patsaassa on kaksi pallosta taistelevaa pelaajaa. Kyseisen patsaan on suunnitellut Timo Iivonen ja se tehtiin tilaustyönä ensimmäiselle Veikkausliigakaudelle.

2000-luvun aikana mestaruus on tullut useimmin HJK:lle, mutta perinteisten paperitehdaskaupunkien seurat eli MyPa ja Haka ovat niin ikään päässeet juhlimaan mestaruutta. Todellinen yllätysvoittaja nähtiinkin vuonna 2016, jolloin IFK Mariehamn vei mestaruuden nimiinsä.

Veikkausliiga valitsee vuosittain myös mestaruuden ohessa kauden parhaat pelaajat ja valmentajan. Tämän lisäksi liigalla pyörii Veikkausliigan legendat -kunniakerho, jossa sarjan legendat ovat entisiä pelaajia ja muita toimijoita. He ovat olleet tärkeitä henkilöitä niin kannattajilleen, seuroilleen, Veikkausliigalle kuin suomalaiselle jalkapalloilullekin.

Vuoden 2017 Veikkausliigan joukkueet

Tällä kaudella seuraavat joukkueet ovat mukana taistelemassa Suomen parhaan jalkapallojoukkueen tittelistä:

  • FC Inter (Turku)
  • FC Lahti
  • HIFK (Helsinki)
  • HJK (Helsinki)
  • IFK Mariehamn
  • Ilves (Tampere)
  • JJK (Jyväskylä)
  • KuPS (Kuopio)
  • PS Kemi
  • RoPS (Rovaniemi)
  • SJK (Seinäjoki)
  • VPS (Vaasa)

Yhteisöllisyys

Veikkausliigan otteluita käy stadioneilla katsomassa vuosittain puoli miljoonaa ihmistä. Tämän lisäksi verkossa käy satoja tuhansia kävijöitä kuukaudessa ja median kautta tulee miljoonia kontakteja. Jopa puoli miljoonaa suomalaista harrastaa viikoittain jalkapalloa ja yhteensä laji yhdistää noin miljoona suomalaista. Veikkausliiga onkin näin iso osa suomalaista jalkapalloperhettä, jossa yhteisöllisyys kukoistaa. Koska seurat sijaitsevat ympäri Suomea, pääsevät kaikki jalkapallosta kiinnostuneet katsomaan otteluita suhteellisen helposti asuinpaikasta riippumatta.

Tällä hetkellä Veikkausliigan yhteistyökumppaneita ovat sen pääyhteistyökumppanin Veikkauksen lisäksi AJ Tuotteet Oy Ab, Classic, Europcar, ISOVER, IS TV, Rajala Pro Shop, SELECT, Subway, Westerback 1897 ja Volkswagen.